Tulevaisuusleirit 2021
Julkaistu: 07.01.2021 09.15

Tulevaisuusleirit 2021

Porin Ässien Tulevaisuusleirit tulevat taas! Tänä vuonna leirin kantavana teemana on fyysisestä taidosta lajitaitoon ja laijitaidosta pelitaitoon. Leireillä tullaan keskittymään vahvasti lasten eri taitojen kehittämiseen.

26.-30.7.2021: 2009-2011 syntyneille pidetään pidempi viiden päivän leiri. Leiri alkaa lajitaitoihin painottuen ja huipentuu kahden viimeisen päivän turnauksiin. Leirin erikoisuutena on Lätkä-Selvityjät, jossa pelaajat pääsevät haastamaan itseään erilaisten tehtävine kautta. Leirin hinta on 275€, sisältää joka päivä lounaan ja välipalat. Ilmoittaudu mukaan tämän LINKIN kautta.

2.-4.8.2021: 2012-2013 syntyneillä leirin pituutena on kolme päivää. Opettaminen ja oppiminen tapahtuu vahvasti erilaisten pelien avulla sekä jäällä että jään ulkopuolella kuitenkaan tarkkoja lajitaidon kehittämiseen kohdentuvia harjoitteita unohtamatta. Leirillä erikoisosuutena on Lätkä-Olympilaiset, jossa pelaajat pääsevät haastamaan itseään erilaisten leikkimielisten kilpailuiden kautta. Leirin hinta on 175€, sisältää joka päivä lounaan ja välipalat. Ilmoittaudu mukaan tämän LINKIN kautta.

5.-6.8.2021: 2014-2016 syntyneillä leiri kestää kaksi päivää. Opettaminen ja oppiminen tapahtuu vahvasti erilaisten pelien ja leikkien avulla sekä jäällä että jään ulkopuolella. Tämän leirin erikoisuutena on Lätkä-Temppukoulu, jossa opetallaan tekemään erilaisia temppuja. Leirin hintana on 125€, sisältää molempina päivinä lounaan ja välipalan. Ilmoittaudu mukaan tämän LINKIN kautta.

Jos teillä on kysyttävää koskien kesän Tulevaisuusleiriä, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä seuran taitovalmentaja Jarkko Lehtiseen joko puhelimitse 050 324 6413 tai sähköpostilla jarkko.lehtinen@assat.com.

Tervetuloa mukaan!

Seuran uusimmat