Otto Kivenmäki matkalla huipulle
Julkaistu: 04.07.2018 00.00

Otto Kivenmäki matkalla huipulle

Otto Kivenmäelle on tapahtunut paljon kevään ja kesän aikana. Ensin hän solmi Ässien kanssa kolmivuotisen sopimuksen ja reilu viikko sitten hänet varattiin NHL:n varaustilaisuudessa Detroit Red Wingsiin. Varaustilaisuuden jälkeen Kivenmäki osallistui Detroitin Development Camp -leiritykseen.

-En odottanut varausta. Varaus oli yhden unelman täyttymys, mutta nyt vasta työnteko alkaa, Kivenmäki kommentoi viime aikojen tapahtumia.

Leirityksen aikana Kivenmäki tuli esiin loistavilla taidoillaan, jotka eivät ole sattumaa. Viimeisessä leiriottelussa Kivenmäki onnistui myös maalinteossa.


Ensi kaudella Kivenmäki tavoittelee pelipaikkaa Ässien liigajoukkueesta.

-Ensi kauden tavoitteena on pelipaikka Ässien liigajoukkueesta, Kivenmäki toteaa päättäväisesti.

Otto Kivenmäki tunnetaan kentällä erinomaisista taidoistaan sekä pelin ymmärtämisestä. Pienestä koostaan huolimatta Kivenmäki pystyy selviytymään vaikeistakin tilanteista oveluudella ja taidolla. Kivenmäki sijoittuu kentällä erinomaisesti ja havainnoi sekä reagoi pelin eri tilanteissa hyvin.

-Kivenmäen vahvuudet ovat ehdottomasti loistava pelikäsitys sekä monipuolinen ja vahva luistelu, Ässien A-nuorten päävalmentaja Jere Härkälä tiivistää.


MONIPUOLINEN TAUSTA

Kivenmäen tähänastiselle pelaajapolulle mahtuu paljon.

-Aloitin jääkiekon kahdeksan vuotiaana Ässien patajunnuissa.

-Pelasin lapsena myös jalkapalloa 12-vuotiaaksi asti sekä salibandya parin vuoden ajan.

-Olen myös aina harrastanut liikuntaa erittäin paljon omalla ajalla, Kivenmäki kertoo lapsuusvuosistaan.

Monipuolinen liikunta ja eri pallopelien pelaaminen on varmasti auttanut Kivenmäen pelin ymmärtämisen sekä monipuolisten liikunnallisten taitojen kehittymistä vuosien varrella.


TURNAUSMATKAT JA SM-HOPEA PARHAAT MUISTOT

Turnausmatkat ovat usein lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtumia, jotka jäävät lasten ja nuorten mieleen. Niissä tiivistyy joukkuelajien yhdessäolo ja ryhmähenki. Näin on myös Otto Kivenmäen kohdalla.

-Lapsuusvuosien parhaat muistot jääkiekossa liittyvät turnausmatkoihin, Kivenmäki vahvistaa.

Kilpakiekon parhaimpana muistona Kivenmäki nostaa esiin kauden 2016-17. Kausi päättyi Kivenmäen ja A-nuorten osalta hopeamitaliin.

-Varsinkin playoffit oli hienoa aikaa, Kivenmäki kiteyttää.


KIRKAS TULEVAISUUS

Monet povaavat Kivenmäelle kirkasta tulevaisuutta jopa NHL:ssä. Kivenmäki on myös itse nostanut tavoitteensa korkealle.

-Tavoitteeni on nousta kansainväliselle huipulle.

-Tavoite vaatii paljon töitä ja olen valmis siihen. Toivottavasti saan pysyä myös terveenä, Kivenmäki sanoo.

Valmennuksen roolin Kivenmäki nostaa korkealle.

-Hyvä valmentaja on tsemppaava ja osaa neuvoa pelaajia.

Omatoimisen harjoitusjakson Kivenmäki aikoo käyttää harjoitteluun ja lepäämiseen.

-Ajatukset on hyvä saada hetkellisesti myös jääkiekon ulkopuolisiin asioihin

Seuran uusimmat