Tulevaan syksyyn Porin Ässien syyskiekkoleirien konsepti uudistuu. Järjestämme kaksi eri leiriä 2013-2018 syntyneille pelaajille Astora Areenalla, joista toinen leiri on luistelutaidon kehittämisen ympärillä ja toinen leiri pelaamisen. Leirillä ollaan kahtena ryhmänä, 2013-2015 syntyneet ja 2016-2018 syntyneet. Alle on kuvattu tarkemmin leirien painopisteitä.
LUISTELUTAIDON KEHITTÄMINEN
Maanantai ja tiistai 20.-21.10. klo 9-13.
Hinta: 99€, mikä sisältää lounaat
Pelaajat jaetaan leirillä kahteen ryhmään iän mukaan. Nämä ryhmät ovat jäällä eri aikaan ja heidän toimintansa on organisoitu eri tavalla tukemaan ikävaiheen mukaista vaatimusta.
Painopisteenä on kiihdyttäminen ja vauhdin ylläpitäminen sekä kiekonkäsittely ja harhauttaminen.
Spesiaalisuutena vanhimpien ryhmässä on pelaajien luisteluun vaikuttavien asioiden testaaminen kuten liikkuvuus, voima ja tasapaino.
Tämän LINKIN kautta pääsee ilmoittautumaan mukaan!
PELILEIRI
Torstai ja perjantai 23.-24.10. klo 9:00-13:30.
Hinta: 99€, mikä sisältää lounaat
Pelaajat jaetaan leirillä kahteen ryhmään iän mukaan. U13-U11 pelaa oman ison kentän pelin ja U10-U8 pienen kentän turnauksen. Nämä ryhmät pelaavat siis eri aikaan.
Painopisteenä peleissä rohkeus kiekolliseen peliin ja aktiivinen puolustaminen.
Tämän LINKIN kautta pääsee ilmoittautumaan mukaan!
Lisätietoja leiristä:
Jarkko Lehtinen
jarkko.lehtinen@assat.com
puh. 050 3246 413
18.09.2025 13.03 | Syysloman kiekkoleirien ilmoittautuminen on auki |
16.09.2025 22.20 | Porin Ässät ry:n yhdistyksen ylimääräinen kokous 1.10. klo 10 |
04.09.2025 08.20 | Ässät mukaan K-ryhmän Liike on lääke -hankkeeseen |
28.08.2025 13.03 | Jaakko Virtanen jatkaa Porin Ässät ry:n puheenjohtajana |
18.08.2025 09.38 | Porin Ässät ry:n vuosikokous 27.8. |
16.06.2025 14.35 | Luistelutaidon tehojäät |