Eero Niemi: Unelmana NHL
Julkaistu: 10.07.2018 00.00

Eero Niemi: Unelmana NHL

Vuonna 2002 syntynyt Eero Niemi pelasi viime kaudella yksitoista alle 16-vuotiaiden maaottelua. Niissä hän teki mainiot yhdeksän tehopistettä.

-Perustyö tehdään seuran toiminnassa ja omatoimisesti, mutta totta kai on ollut mahtavaa saada olla mukana maajoukkueen tapahtumissa, kertoo Niemi.

Eero Niemi tunnetaan fiksuna ja kohteliaana nuorena miehenä, joka hoitaa asiansa viimeisen päälle hienosti. Kentällä Niemi tunnetaan muiden ominaisuuksien lisäksi ennen kaikkea erinomaisena maalintekijänä.

-Niemi on hyvä maalintekijä ja hänellä on hyvä laukaus. Lisäksi hän on voimakas ja vahva kamppailija.

-Ihmisenä hän on nöyrä oppimaan uutta, erinomainen joukkuepelaaja sekä hyvä harjoittelija, vuosia Niemeä valmentanut Jouni Myllymaa analysoi.

-Eerolla on aina ollut pilke silmäkulmassa kovassakin harjoittelussa. Minulle se kertoo sen, että Eero nauttii harjoittelusta. Eero on nöyrä oppimaan uutta ja uskaltaa kysyä, jos on tarvetta tai epävarmuutta. Hän nauttii myös kavereiden luottamusta sekä pelaajana, että kaverina, Ässien junioripäällikkö Juha Virtanen lisää.

Eero Niemi palkittiin viime kauden päätteeksi Jääkiekkoliiton toimesta vuoden opiskelijapalkinnolla. Seura palkitsi Niemen vuoden juniorina sekä vuoden maalitykkinä Arto Javanainen -palkinnolla.

-Arvostan vuoden juniori -palkintoa erittäin korkealle. Ässissä on loistavia junioreita paljon, joita olisi yhtä hyvin voinut palkita, Niemi toteaa.


MONIPUOLINEN JA LIIKUNNALLINEN LAPSUUS

Eero Niemi aloitti jääkiekon Ässien patajunnuissa.

-Olin seitsemänvuotias, kun menin ensimmäistä kertaa jääkiekkoharjoituksiin.

-Pelasin jalkapalloa 11-vuotiaaksi asti. Silloin huomasin, että jääkiekko on enemmän minun juttuni.

Niemi on aina harrastanut liikuntaa paljon myös omalla ajalla.

-Siskojen kanssa on tullut käytyä taitoluistelussa ja telinevoimistelussakin, Niemi kertoo pilke silmäkulmassa.

-Perheen kanssa olemme aina liikkuneet paljon.

Eero Niemi on henkilökohtaisella tasolla saavuttanut paljon palkintoja vuosien varrella. Niemi nostaa kuitenkin kokemukset ja voitot joukkueen kanssa omien palkintojensa edelle.

-Turnauksissa olemme vuosien varrella menestyneet hyvin. Varsinkin kaikki voitetut turnaukset on jäänyt erityisesti mieleen.

-Edelliskauden epävirallinen C2-ikäluokan SM-hopea oli loistava saavutus koko joukkueelta.

Joukkuelajien parista löytyy myös yleensä hyviä ystäviä ja kavereita.

-Olen saanut jääkiekon parista useita hyviä ystäviä. Heidän kanssa liikumme edelleen paljon myös jääkiekon ulkopuolella, Niemi vahvistaa.


TAVOITTEENA AMMATTILAISUUS, UNELMANA NHL

Eero Niemi harjoittelee tällä hetkellä Ässien A-nuorten kanssa. Muita vuonna 2002 syntyneitä A-nuorten ryhmässä on Valtteri Karnaranta, Kalle Myllymaa ja Riku Tuomola.

-Tavoitteena on ammattilaisuus.

-Unelmana on NHL. Sen eteen teen töitä joka päivä.

Eero Niemi on valmis elämään tavoitteensa ja unelmansa eteen urheilijan elämää.

-Kaikki on tehtävä hyvin ja järkevästi. Urheilijan elämä koostuu harjoittelusta, ravinnosta ja levosta. Kaikki nuo on hoidettava viimeisen päälle.

-Haluan hoitaa myös kouluni esimerkillisesti. Elokuussa aloitan urheilulukion. Se mahdollistaa koulun ja jääkiekon yhteensovittamisen parhaalla mahdollisella tavalla.

Ässien ja Satakunnan urheiluakatemian yhteistyö mahdollistaa aamuvalmennuksen kolme kertaa viikossa lukioikäisille. Yläkoulun puolella aamuvalmennusta on kaksi kertaa viikossa.

-Onhan tuo tosi hieno juttu. Aamuharjoituksissa keskitytään yksilön taitojen kehittämiseen. Siellä on aivan eri tavalla aikaa kehittää omia heikkouksia ja vahvistaa vahvuuksia, kun iltaisin joukkueharjoittelussa, Niemi summaa.

Seuran uusimmat